Julkisivujen kunnostus

Rakennuksen rungon kunnostamisen yhteydessä kesällä 2005 jouduttiin julkisivupaneeleita irrottamaan niillä alueilla, joissa tehtiin hirren vaihtoa. Alareunan ohella suurimmat hirsivauriot olivat kuistien sisänurkissa kuistien pohjoisseinillä. Myös eteläpäädyn ikkunoiden ympäristöstä jouduttiin jonkin verran poistamaan panelointia hirsivaurioita korjattaessa. Hirsivaurioalueilla uusittiin panelointi lähes joka paikassa. Paikka-alueilla hirren pintaan kiinnitettiin syksyllä 2005 tervapaperi.

Perusrunko - kookas keilapaneeli 1800-luvun puolivälistä

Vaurioista johtuen rungon alin vuorauspaneeli (31 x 250 mm, alareuna viistetty vesilaudan mukaisesti) vaihdettiin koko rakennuksen ympäri. Sen lisäksi vanhaa seinäpaneelia (31 x 220 mm) vaihdettiin noin 120 metriä. Uudet korvaavat paneelit teetettiin vanhojen paneelien mukaisesti. Vanhoissa paneeleissa oli jonkin verran korkeuseroja, joten uusia sovitettaessa paikoilleen jouduttiin välillä madaltamaan paneelia tai jopa muotoilemaan niitä kiilan muotoisiksi.

Vanhan paneloinnin pystysaumat on aikoinaan tehty noin 2”:n lapaliitoksin. Samaa liitostapaa käytettiin myös nyt uuden ja vanhan paneelin liitoksissa.

Uudet paneelit kiinnitettiin 5” tai 6” kuumasinkityillä nauloilla. Vanhat naulat olivat karkeasti ottaen yhtä pitkiä, mutta tukevampia takonauloja, jotka paikoitellen oli lyöty syvään ja kitattu yli (ilmeisesti pellavaöljykitillä), paikoitellen jätetty pintaan. Uusia naulankantoja ei kitattu.h

Kuistit ja poikkipäädyt– pienempi keilapaneeeli vuodelta 1928 (22 x 143 mm)

Kuistit olivat kauttaaltaan erittäin huonokuntoisia ja eristämättömiä. Kesän 2005 aikana kun kuistit kunnostettiin, päätettiin säästää sisäpuolisia paneeleita mahdollisuuksien mukaan ja eristää seinät ulkopuolelta. Ulkopuolisten paneeleiden purun yhteydessä kävi ilmeiseksi, että niiden kunnostaminen ei käytännössä ollut järkevää, vaan kuistien ulkovuoraus oli kauttaaltaan uusittava.

Kuistien vuorauksen pinta-alasta suuri osa on höyläpintaista 21 x 145 peitelautaa, jota on käytetty niin ylä- ja alalaitojen peitelautoina, ikkunoiden kehyslautoina kuin  nurkkalautoinakin.  Paneeleiden kiinnitys pyrittiin tekemään peitelautojen alle jääville alueille. Peitelaudat kiinnitettiin syvään lyödyin nauloin, jotka ylikitattiin pellavaöljykitillä. Vuorilaudat maalattiin irtonaisina välimaaliin asti, kanttien osalta periaatteessa pintamaaliin asti, jotta värirajausta tulisi tehtäväksi vähän. Näin kiinnityksen jälkeen vain lautojen ”naamat” maalattiin paikan päällä pintamaaliin.

Ikkunoiden kehyslaudat

Työtä aloitettaessa itäjulkisivulla pystyttiin ikkunoiden kehyslaudat jättämään osittain paikoilleen, mutta eteläjulkisivulla kehyslaudat oli pääsääntöisesti irrotettu jo edellisen vuoden aikana rungon vaurioita korjattaessa. Työn edetessä kehyslautojen irrottaminen osoittautui hyväksi työtavaksi, koska näin maalinpoisto kehyslautojen reunoissa voitiin tehdä vähemmillä vaurioilla, ikkunoiden tilkkeen saattoi tarkistaa ja maalaustyön yhteydessä maali saatiin ulottumaan myös kehyslaudan alle.

Perusrungon nurkkalaudat ja vesilaudat

Perusrungon nurkkalaudat olivat alahelmoja lukuun ottamatta hyväkuntoisia. Lähes jokaisesta laudasta uusittiin noin metrin mittainen pala alapäästä. Vesilaudat jouduttiin uusimaan kauttaaltaan.

Julkisivujen puhdistus

Rakennuksen julkisivut lienee viimeksi maalattu 1950-luvulla, lukuun ottamatta pohjoisjulkisivua, jonka viimeisin maalipinta oli mitä ilmeisimmin peräisin vuoden 1928 muutosvaiheesta. Pohjoispäädyn seinä oli pääsääntöisesti vailla maalia, ainoastaan suojaisimmat räystään aluset todistivat varhaisemmasta väriasusta. Vanha maali oli kauttaaltaan suhteellisen ”rapeaa” ja käytännössä lähes kaikki vanha maali poistettiin. Työvälineinä käytettiin pääsääntöisesti erimallisia ja eri valmistajien raappoja. Paneelien suorien pintojen raappaamisessa parhaiksi osoittautuivat lopulta halvat mallit, joiden teriä saattoi teroittaa – siis ei kovametalliterät, vaan pehmeästä teräksestä valmistetut nelilaitaiset terät. Keilapaneelin kaarevan osan raappaaminen sujui pääasiassa kiinteällä, hoikkavartisella kolmikulmaisella raapalla, jonka yksi laita oli muotoiltu kaarevaksi vastaamaan keilaa. Terävä puukko oli monessa tiukassa kohdassa hyvä apu.

Julkisivuissa oli hyvin monen tyyppisiä alueita. Itäinen julkisivu oli vahvimmassa maalissa ja puuaines kiinteintä. Raappaamistyö oli suhteellisen raskasta, mutta alla oleva terve puuaines kesti sen hyvin. Etelä- ja länsiseinillä julkisivu oli paikoitellen puupinnalla ja puuaines oli jonkin verran urittunutta ja laudasta riippuen pehmennyttä. Näillä alueilla raappaustyö jätti jonkin verran nukkaisen pinnan, pahiten pehmentyneissä kohdissa suorastaan karvaisen. Pehmeää puuainesta poistettiin raapan lisäksi karkealla hiekkapaperilla, jolla saatettiin leikata nukat poikki. Pahimmilla alueilla, joissa puuaines oli hyvin pehmeää tai puun urittuneisuus oli niin vahvaa, että sadevesi olisi jäänyt uriin, päädyttiin julkisivulautojen suoria pintoja höyläämään lihaskäyttöisellä käsihöylällä.  Pohjoisella julkisivulla, joka on ollut vailla maalin suojaa useampia vuosikymmeniä, jouduttiin käsihöylää käyttämään varsin runsaasti. Keilamuodon urittuneisuutta poistettiin hyvin terävällä, muotoillulla raapalla ja hiekkapaperilla.