PÄÄRAKENNUS

Päärakennuksen kunnostustyö käynnistyi kahdella työkokonaisuudella; toisaalta ikkunoiden kunnostuksella, toisaalta vaurioituneiden alueiden purulla. Kolmekymmentä vuotta tyhjänä olleen talon rakenteista löytyi erinäisiä suurempia ja pienempiä vaurioita, joista suuri osa oli ennakoitu, mutta myös aiemmin piiloon jääneitä vaurioita paljastui purkutyön yhteydessä.

Purkutyöt

Purkutyöt käynnistyivät pahimmin vaurioituneiden alueiden avauksilla. Jonkin verran ennakoimattomia vaurioita löytyi ikkunoiden ympäriltä eteläseinältä sekä alapohjasta. Myös kuisteja jouduttiin purkamaan enemmän kuin mitä toivoimme.

Alapohja purettiin lopulta salia lukuunottamatta kaikista alakerran huoneista. Keskialueen ja keittiön lattia oli jo pahoin romahtanut, mutta myös eteläpään huoneet avattiin, koska lattiarakenne osoittautui selvästi vaurioituneeksi ja eristyskyvyltään kehnoksi. Kaikki puretut lattiat olivat 1920-luvun noin 4 tuuman levyistä lattialautaa. Esimerkiksi keittiön lattian täytteenä oli alimpana kerros tuohta, sitten noin 5 cm sammalia ja turvetta, sitten 15 cm hiekkaa ja hienojakoista maata, päällimmäisenä vielä 1920-luvun paperisia jauhosäkkejä! Täytteen poistamisessa käytettiin suurtehoimuautoja, koska hyvin hienojakoisen ja pöllyävän täyteaineen poislapioiminen olisi ollut kohtuuttoman hidasta, työlästä ja epäterveellistä. Alapohjista imettiin kolme kokonaista kuormaa, yhteensä noin 30 kuutiota täytettä.

Harmillinen ja ulospäin piilossa pysynyt vaurio olikin syntynyt nimenomaan hiekkatäytteen alueelle. Lämpöä johtava ja kosteutta pidättävä hiekka on pitänyt hirret tasaisen kosteana ja tarjonnut puutuholaisille otollisen elinympäristön. Kun lattiat avattiin ja pehmentynyttä puuainesta ruvettiin veistämään pois, kävi ilmi, että hirret olivat paikoitellen vaurioituneet koko seinän syvyydeltä. Puutuholaisille maistuva pintapuu oli paikoin syöty kokonaan puruksi.

Lähtökohtaisesti olimme ajatelleet säilyttävämme pinkopahvi- ja tapettikerrokset mahdollisuuksien mukaan, mutta käytännössä lähes jokaisella ulkoseinällä tuli tehtäväksi tuenta-, purku- tai lisäeristystöitä siten, että vanhoja kerrostumia ei voitu säilyttää. Sisäseinien osalta uusi pinkopahvitustyö tulee aikanaan määräämään kannattaako vanhoja kerroksia jättää vai ei.

Ikkunoiden kunnostus

Ikkunoiden kunnostus oli hyvin suuritöinen ja paljon käsityötä vaativa kokonaisuus. Päärakennuksessa on yhteensä 118 ikkunaa tai ulko-ovea ja näissä yhteensä 375 lasiruutua. Ikkunakunnostustyötä tehtiin taukoamatta kolmen kuukauden ajan noin 2-4 hengen työpanoksella. Suuritöisen urakan tekivät sitkeät restaurointialan harjoittelijamme, Pauliina Pitkänen, Elsi Nieminen, Natalia Roitonen ja Elina Malinen. Elokuun lopulla lähes kaikki ikkunat oli saatu välimaalausvaiheeseen, ovien kunnostus oli vasta alkamassa.

Ikkunapuitteiden kunnostus tehtiin huolellisesti pohjia myöten. Huoltomaalausten puutteessa olivat ikkunakitit niin kovettuneita että kaikki ruudut päätettiin lasittaa uudestaan ja puuosat puhdistaa puupuhtaiksi. Ikkunapuitteen kunnostus käynnistyi ikkunaruutujen numeroinnilla, lasituskittien poistamisella ja lasien irrottamisella. Kitin irrottamisessa käytettiin työkaluna pääsääntöisesti talttaa ja vasaraa, paikoin paremmin säilynyttä kittiä lämmitettiin ensin kuumailmapuhaltimella tai infrapunalämmittimellä (Speedheater). Laseja irrotettaessa niistä särkyi noin 10-20%. Työtä tehtäessä kävi ilmi, että alakerran pokat ovat peräisin vuodelta 1923 (tehtailija Claes Nordstedtin teettämät kunnostus- ja muutostyöt), yläkerran ja kuistien pokat ja ovet vuodelta 1928 (pankinjohtaja Antti Hiltusen teettämät työt). Lasit olivat paikoitellen hyvin hauraita ja jännitteisiä ja halkesivat herkästi. Lasitusnauloja oli tyypillisesti muutama kappale kullakin sivulla.

Puitteista poistettiin maalit kuumailmapuhaltimen avulla. Työ sujui kohtalaisen nopeasti ja vaurioita syntyi kokemuksen karttuessa varsin vähän. Puitteista irrotettiin haat ja pitkäsulkimet, saranat puhdistettiin ja ruostesuojamaalattiin irrottamatta, mikäli niiden kiinnitys oli kunnossa. Helojen kunnostus vei oman aikansa. Maalinpoistossa käytettiin joko kuumailman kanssa kaavintaa tai pellavaöljysuovassa liottamista. Teräspinnalle puhdistetut helat pohjamaalattiin Ferrexin harmaalla, väli- ja pintamaalaus ikkunamaalilla. Puuosakorjauksia jouduttiin tekemään erityisesti ulkopuitteiden alapuihin sekä karmien alarakenteisiin. Korjauksessa käytettiin erikseen teetettyä höylättyä ikkunaprofiilia, joka tosin lopulta poikkesi jonkin verran vanhojen puitteiden dimensioista. Kokonaan uusia puitteita tehtiin kymmenkunta ja näissä mittavirheet eivät juuri erotu.

Puitteiden maalauksessa käytettiin ruotsalaista Allbäckin pellavaöljymaalia (Rakennusapteekki). ”Allbäckin menetelmän” mukaan puitteet öljytään raa’alla pellavaöljyllä ennen pohjamaalausta ja pohjamaalaus tehdään lähes ohentamattomalla maalilla (max 5% vernissaa). Bastvikissa käytimme vertailun vuoksi myös tyypillistä suomalaista tapaa, jossa raakaöljyämistä ei tehdä ja pohjamaalia ohennetaan vernissalla jopa 25%. Aika näyttää onko maalipinnan kestossa eroa. Allbäckin maalin tekee suositeltavaksi ja miellyttäväksi se, että maali ei sisällä tärpättiä ja pensseleiden pesu hoituu mäntysuopakimpaleella. Lisäksi maali kuivuu hyvin ja jättää kauniin pinnan. Maalarilta tuote tosin edellyttää sitkeyttä jaksaa vetää ohuita kalvoja. Paksut kalvot ja valumat aiheuttavat kuivuessaan ikäviä rypistymiä. Litrahinnaltaan kallis maali on käytössä hyvin riittoisaa ja maalin hinta on mitätön osa ikkunankunnostuksen kokonaiskustannusta.

Ikkunakittinä käytimme tanskalaista Glarmester pellavaöljylasituskittiä (mm. Lasitukku Partanen). Kokeilimme myös ruotsalaista Allbäckin kittiä, mutta käytössä Glarmester oli vähintään yhtä helppokäyttöistä ja laadukkaan tuntuista, mutta hinnaltaan huomattavasti edullisempaa. Erona tosin oli, että Allbäck oli Glarmesteriä nopeammin päällemaalausvalmis.  

Ikkunakunnostuksen kokonaisuudesta voi jälkeenpäin todeta oppineensa erinäisiä asioita. Ehkäpä eniten vaivaa on jälkeenpäin tuottanut vanhojen puitteiden muuttunet mitat – lasitusvaiheessa ei aina ole riittävästi tarkistettu puuliitosten pitävyyttä, vaan puitteen liitokset ovat saattaneet aueta ja puite työn aikana vinoutua. Kun puite on ollut aika nostaa takaisin saranoilleen, eivät puitteet ole enää sopineetkaan vanhoihin karmeihin. Samantyyppistä hidasta sovitustyötä on täytynyt tehdä myös sovitettaessa uusia puitteita vanhoihin karmeihin ja päinvastoin.

Kun ikkunat nyt ovat olleet paikoillaan viikkoja tai kuukausia, olemme harmiksemme huomanneet, että paikalliset tiaiset ovat löytäneet kätevän syysravintolisän tuoreista kiteistä. Useissa ikkunoissa on rumia nokanjälkiä, vaikka ulkokittiin lisättiin varsin runsaasti valkopippuria juuri pikkulintujen torjumiseksi. Lintuja vastaan rakentaja on aika lailla voimaton. Mahdolliseksi ratkaisuksi ajattelimme laittaa linnuille kunkin ikkunan eteen talipalloja tms., jotta tarjolla olisi herkullisempaa ruokaa. Saa nähdä tarjoaako tämä houkutin riittävää suojaa…

Hirsikunnostustyöt

Suurempia hirsikunnostustehtäviä tehtiin kolmella alueella. Suurin vaurioalue oli itäkuistin pohjoispuolella, jossa ulkopuolinen maanpinta oli noussut lähes pelkkahirren korkeudelle, sisäpuolinen tuuletus ei toiminut, itäkuistin katolta oli valunut sadevesiä suoraan seinään ja samalla alueella oli vielä keittiön sisäseinässä tiskipöydän ympäristössä vanhempi laajahko vesivaurioalue. Tämän monisäikeisen vaurioalueen korjaustöistä vastasivat Livady Oy:n ammattitaitoiset kirvesmiesarkkitehdit, Marko Huttunen ja Lauri Saarinen. Kahdella miehellä työhön kului noin kolme viikkoa, josta lähes puolet käytettiin valmisteleviin tehtäviin, ennen kaikkea rakennuksen turvalliseen nostoon. Päärakennuksen itäseinä on rakenteellisesti sirpaleinen johtuen 1920-luvun kahdessa vaiheessa tehdyistä muutostöistä ja tästä johtuen kyseisen alueen nostaminen hirsivaurioiden korjaamiseksi oli harkittava huolella.

Keittiön ja eteisen välisen seinän hirsistä vaihdettiin kuusi kappaletta, rakenteellisesti sirpaleisen itäseinän hirsiä sidottiin kahdella uudella pystykaralla, itäseinän pelkkahirsi uusittiin kuistista pohjoisnurkkaan ja sen päällisiä hirsiä korvattiin osittain. Pelkkahirren uusimista harkittiin pitkään. Ulkopinnoiltaan hirren pohjoispää vaikutti suhteellisen hyväkuntoiselta, mutta purkutöiden edetessä kävi ilmi, että hirsi oli sisäpuolelta syöty ja tervettä puuta oli paikoitellen jäljellä vain muutaman sentin syvyydeltä. Työhön varatuista vanhoista hirsistä ei löytynyt riittävän pitkää ja kookasta hirttä, joten uusi pelkka tehtiin lopulta tuoreesta puusta. Hirrenveistäjän suu levisi tyytyväiseen hymyyn kun hän sai kuulla, että pääsee työstämään vasta kaadettua puuta – vanha, kuiva hirsi on sitkeää ja kovaa, uuteen puuhun terävä kirves uppoaa vaivatta ja tarkasti. Uuden puun veistäminen varaosaksi vanhaan taloon oli kaunis ja merkityksellinen tapahtuma Bastvikin kunnostamisessa. Muutamassa päivässä suuri tukki muuttui ensin puhtaaksi, neitseellisen vaaleaksi hirreksi, ja sitten tarkasti sovitetuksi rakennusosaksi, joka lihaksillaan pitää vanhan rakennuksen ryhdikkäänä.

Rakennusta nostettiin tällä alueella noin 7 cm ja laskettiin takaisin alas noin 4 cm. Alueen vauriot olivat osittain varsin vanhojakin ja mm. ikkunakarmit olivat hyvinkin vinoja. Nostoa tehtäessä oikeaa tasoa haettiin mm. tarkkailemalla yläkerran poikkipäädyn ikkunakarmien vaakasuoruutta. Työn päätyttyä yläkerran koillisnurkan kamarin ovi nostettiin paikoilleen ensimmäistä kertaa sitten kesän 2004 varkauden. Harmittelin sitä, että ovi ei sulkeudu kunnolla, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että oven ylälaidassa oli vuosikymmeniä aiemmin lisätty tilkelista, joka esti oven sulkeutumisen. Tilkelistan poistamalla ovi sulkeutui moitteettomasti. Hyvin olivat Marko ja Lauri nostaneet rakennuksen entiseen ryhtiinsä.

Toinen kookas vaurioalue sijaitsi länsikuistin pohjoisseinän ja päärakennuksen välisessä sisänurkassa. Vaurion suurimpana syynä on ollut sadevesien valuminen huoltoa vailla olleiden, lehdistä ja oksista täyttyneiden jalkarännien yli suoraan rakenteisiin. Salin länsiseinän eteläisen ikkunan ympäristöstä vaihdettiin hirsiä seitsemäntoista varvin korkeudelta, siis lähes koko hirsikehän korkeudelta. Korvaavat hirret sidottiin vanhaan runkoon pääsääntöisesti puuliitoksin, ikkunan yläpuoliset hirret pultattiin pystysuuntaiseksi nipuksi. Jokainen hirsi tapitettiin edelliseen kahdella puutapilla (reiän halkaisija 38 mm, neliötappi 33 x 33 mm). Rakennusrestauroinnin harjoittelija Marko Mattila sai työn lähestulkoon valmiiksi kesäkauden aikana.

Eteläpäädyn hirsivauriot odottivat korjaamistaan viikosta toiseen, eikä työlle tahtonut löytyä tekijää muilta töiltä. Työhön päästiin lopulta vasta lokakuun puolivälissä ja tekijöiksi löytyi kolme ammattitaitoista virolaista kirvesmiestä. Eteläpäädyn kakkoshirsi korvattiin lähes kokonaan, eteläpäädyn viidestä ikkuna-aukosta neljään oli tehtävä hirsipaikkaustyötä. 1920-luvulla, kun ikkunoiden kokoa ja mahdollisesti sijaintia on muutettu, on hirsirungon aukkojen pystylaitoihin lisätty tukeva lankku, mutta varsinaista karapuuta ei ole tehty. Ikkunoiden ympärysten vauriot ovat ilmeisesti olleet vallitsevan lounaistuulen ja paksun villiviinikasvuston yhteisvaikutusta. Muilla seinillä vastaavaa vauriota ei juuri ollut havaittavissa. Pystylaitojen lahovauriot olivat pahimmillaan noin 30 senttiä leveitä ja lähes läpi hirren. Vaurioitunutta puuainesta poistettiin tarpeen mukaan ja korvattiin vanhalla hirrellä. Pystylaitoihin tehtiin kunnolliset karapuut.

Uunit, hormit ja piiput

Keväällä 2005 tehdyssä hormistokartoituksessa todettiin, että kaikki hormit vuotavat ja osa uuneista vaatii tiivistystä. Piiput olivat peltikuoren sisällä hyvin hauraita ja ne oli purettava vesikaton pintaan asti ja muurattava uudelleen, mikäli halusimme tulevaisuudessa käyttää  uuneja. Uuneista kaksi oli purettava kokonaan, koska tulipesät olivat luhistuneet. Heinäkuussa uunimuurarimme Teemu Kajaste purki siis salin ja ruokasalin kakluunit ja pakkasi kaakelit laatikoihin odottamaan uudelleenmuurausta. Yläkerran aulan rapatun uunin tulipesä purettiin ja muurattiin uudestaan samasta syystä ja muiden uunien tulipesiä tiivistettiin tulilaastilla.

Piippujen purkuun päästiin vasta loppukesästä. Tiilet olivat ”poimittavissa” täysin pehmentyneen laastin joukosta. Piippujen rapautumisen on ilmeisesti aiheuttanut pakkasrapautuminen – ilman hattua oleva piippu kastuu sateella ja tuiskulla, pintapellityksen sisällä oleva rakenne ei toisaalta pääse kuivumaan ulospäin ja kostean piipun jäätyessä pakkasilmalla laasti vähitellen menettää rakenteensa. Myös nopea lämpötilojen vaihtelu aiheuttaa kondensoitumiskosteutta kivirakenteeseen.

Kun piiput oli purettu, saapuivat Suomen Hormistosaneerauksen pojat paikalle ja massasivat uudestaan käyttöön tulevat tulihormit Fesconin erikoislaastilla hormien tiiviyden takaamiseksi. Massauksen suorittamiseksi oli kunkin hormin alapää avattava uuniliitoksen läheltä. Uunimuurarimme vastasi hormien ja uunien välisen liittymän tiiviydestä. Syyskuussa Teemu teki myös varastetun kakluunin uudelleenmuurauksen.

Syyskuussa pääsimme myös ensimmäisen kerran koepolttamaan yläkerran aulan uunia, kun massaus oli kovettunut, uunin rappaus tehty ja uudelleen muuratut piiput valmiit. Ensimmäiset savumerkit taivaalle tuntuivat hyvin juhlavilta – Bastvik hengittää jälleen.

Julkisivut ja vesikate

Julkisivujen ja vesikatteen kunnostus odottaa suosiolla kesäkautta 2006. Puujulkisivut tullaan kunnostamaan; pahoin vaurioituneet vuorauslaudat, etenkin ikkunoissa, tullaan uusimaan vanhan profiilin mukaisesti. Julkisivumaalia ei ole lopullisesti valittu, vaihtoehtoina ovat petroliöljymaali ja perinteinen pellavaöljymaali. Myös rakennuksen tuleva väri on vielä harkinnan alla. Julkisivuja tutkimalla selvinnyt rakennuksen värihistoria on mielenkiintoinen. 1928 tehdyt poikkipäädyt auttavat ajoittamaan värikerroksia. Varhaisimmissa värikerroksissa näkyy jälkiä sekä keltaisesta että punaisesta keittomaalista, sittemmin punaisesta ja valkoisesta öljymaalista. Vuoden 1928 väriasu on ollut pehmeä oliivin vihreä, kehyslaudat ja ikkunanpuitteet pehmeän valkoiset. Nykyinen vaaleanpunertava tai kalkkikivensävyinen väriasu on ilmeisesti peräisin 1940- tai 1950-luvulta. Tällä hetkellä vahvimman kannatuksen on saanut vihreä väriasu, mikä onkin rakennuksen tämänhetkisen arkkitehtonisen asun kanssa hyvin sopusoinnussa.

Vesikaton pellitys on teknisesti kelvollisessa kunnossa, mutta paikoitellen on saumoissa potentiaalisia vuotokohtia. Vanhan pellityksen säästämiseksi katto tullaan käsittelemään Noxyde-pinnoitteella.

   julkaistu 28.1.2005 PÄIVITYKSIÄ 13.11.2005