
YLÄKERRAN KUNNOSTUS
Kesäkauden 2006 alussa yläkerta oli vielä hyvin raakaa tilaa. Talven aikana osa pinnoista oli pinkopahvitettu, mutta kaikki maalaustyö oli vielä tekemättä. (kuva) Yläkerran huonetiloihin muutostarpeen aiheutti alakerran tulevan kahvilan nk. rasvakanavan, eli ruuanvalmistusalueen ilmanvaihtokanavan, vieminen yläkerran asuinhuoneiston läpi. (kuva: rasvakanava saa ympärilleen harkkokuoren)
Pintakäsittelyt on tehty pääsääntöisesti perinteisin maalein. öljymaaleina on käytetty Uulan pellavaöljymaalia, Kirjovärit Oy:n maahantuomaa Linal-maalia sekä ikkunoissa Rakennusapteekin maahantuomaa Ahlbäckin pellavaöljymaalia. Näistä Linal on selkeästi korkeakiiltoisin ja parhaiten peittävä, mutta olemukseltaan teollisin maali. Uulan munamatta maali (Himmeä sisäöljymaali) on täysmatta ja varsin hyvin peittävä, erittäin kaunis öljymaali. Paneelikattoa varten lisäsimme hiukan öljylasuuria tähän maaliin, jotta saimme tiukasti pintaan imeytyvän maalin. Ahlbäckin öljymaali on omalla tavallaan hyvin mukava maali, jonka käytössä ei liuottimia tarvita lainkaan. Käytetyistä maaleista koostumukseltaan ilmeisesti lähimpänä “vanhoja maaleja” - pellavaöljy on tehtaan maininnan mukaan vähäravinteista ja hyvin kuivuvaa. Ikkunoihin maali soveltuu hyvin sen takia, että maalin kalvo ei ole vahva, vaan maali ikäntyy kauniisti liituuntumalla, ja sallii puuosien kuivumisen. Maalipintaa hoidetaan muutamien vuosien välein öljypyyhinnällä. Maali ei sisällä homeenestoaineita ja talvella 2005-6 välimaalissa oleviin ikkunoihin ilmestyikin homepisteitä. Tämä kuulemma johtui siitä, että pinta ei ollut vielä riittävän sileä, koska maalikerroksia ei ollut suositeltua kolmea tai neljää. Kuinka vaan - päädyin kuitenkin lisäämään ulkopuolisiin ikkunpokien pintamaaleihin hiukan homeenestoainetta. Homekysymyksestä huolimatta Ahlbäckin maali oli mielestäni oikea ratkaisu ikkunoihin, Pinta on kaunis ja arvaan, että uusintamaalaus tulee olemaan suhteellisen vaivaton operaatio - mikäli 118 ikkunapokan käsittely koskaan voi sitä olla!(kuva:profiloitu ikkuna on huonetilassa esineellinen)
Lattioissa on käytetty Uulan lattiamaalia, mikä on pellavaöljystä eteenpäin jalostettua pellava-alkydiä sisältävä maali. Alkydipitoisuudesta johtuen maalissa on jonkin verran ohenteita, mutta tarjoaa myös hiukan puhdasta pellavaöljymaalia paremman kulutuskestävyyden.
Pinkopahveja on maalattu pelkästään itsesekoitetuin maalein: liimamaalit, kaseiini- ja munatemperat sekä savimaalit on koestettu. Maalien itsesekoittamisessa parasta on ehdottomasti mahdollisuus säätää sävyä huonetilaan sopivaksi paikan päällä. Myös täytyy todeta, että maalikauppojen kartoissa ei tunnu olevan niin pehmeitä ja täyteläisiä sävyjä kuin mitä omaan kotiinsa haluaa.
Marraskuussa 2006 pääsimme vihdoin muuttamaan yläkertaan, josta puuttuu enää hiukan listoja ja muuta aivan pienen pientä. Kodiin viimeistely tulee väistämättä odottamaan sitä että alakerta saadaan toimintakuntoiseksi.

julkaistu 28.1.2005 PÄIVITYKSIÄ syyskuu 2009